FAQ

Mikä on Kamraattien toiminnan tavoite?

Olemme kannattajia joka päivä. Myös silloin kun pelejä ei ole. Me pyrimme täyttämään tätä aukkoa toiminnallamme ja yhdistämään eri paikoissa ja tilanteissa olevia Kamraatteja. Kamraatit tuottavat itse sisältöä kuten podcasteja, blogeja, valokuvia ja videoita. Lisäksi yhteisössä käydään aktiivisesti keskusteluja Kamraatit ja IFK teeman ympärillä.

Esimerkkejä toiminnasta on 2014 kaudella alkanut viikottainen podcast, jossa on haastateltu pelaajia, valmennusta ja urheilutoimenjohtajaa ja lisäksi muita joukkuetta lähellä olevia henkilöitä mm. Lennu Petrelliä ja Jani Alkiota. Podcast on luonnollisesti kaikkien kuunneltavissa. 2015 mukaan tuli blogit.

Miksi Ry?

Ensisijaisesti Kamraatit yhteisön tavoitteena on olla mahdollisimman avoin ja kannattajat mukaanottava. Toimintaa on alun perin rahoitettu perustajajäsenten omasta pussista ja yhdistyksen perustamisella mahdollistetaan myös talouden pitäminen avoimena. Mahdollinen podcastin sponsorointi ja muut toiminnan rahoitukseen liittyvät kysymykset loivat tarpeen rekisteröidylle yhdistykselle. Tässä kehyksessä Kamraattien toimintaa kehitetään yhä monimuotoisemmaksi. Yhdistykseen on valittu kahdeksan varsinaista jäsentä.  Kukaan jäsenistä ei saa palkkiota toimestaan vaan luottamustoimea hoidetaan talkoovoimin.

Mitä kannatusjäsenyys on?

Yhdistyksen kannatusjäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö, tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka hyväksyy yhdistyksen tavoitteet ja tarkoituksen.

Miten saan yhteyden Kamraatteihin?

Meihin saa yhteyden monella eri tapaa. Sähköpostitse kamraatit at gmail.com Twitterissä @Kamraatit profiilin, Facebookissa facebook.com/kamraatit sivujen tai instagramissa @Kamraatit kautta.

Kamraattien historia:

Kamraatit on jääkiekon liigakauden 2013-2014 päätyttyä perustettu ryhmä, josta osa oli aktiivisesti puuhaamassa mielenilmausta 20.3.2014 HIFK:n urheilullisen johdon nykytilasta. Mielenilmaus ei koskaan tapahtunut, mutta koettiin tarpeelliseksi jatkaa hyvin alkanutta keskustelua. Aluksi keskustelu siirtyi suljettuun Facebook-ryhmään, jonka rinnalle syntyi julkinen Facebook-yhteisö, syksyllä 2014. Suljettu ryhmä on tänäkin päivänä se aktiivisin osa yhteisöä. Kamraatit on lisäksi rekisteröity yhdistys, koska on koettu rekisteröinnin tarpeellisuus yhdistystoiminnan kasvua ja monimuotoistumista tukemaan.