Tough times don´t last, tough people do

Viime kaudessa oli sitä jotain. Sitä jotain, jonka tulee muistamaan aina. Hävittiin, mokattiin, voitettiin, riemuittiin. Lopputuloksena ehkä hieman karvas hopea, mutta silti omalla tavallaan ihan mieletön kausi. Käytiin todella lähellä sitä kirkkainta, mutta siltikään lopputulos ei harmita niin paljon kuin voisi kuvitella.

Matka. Se koko matka aina kauden aloituksesta hopeamitaleihin oli täynnä tunnetta ja taikaa. Matka, jota pidän tärkeämpänä kuin sitä hopeista mitalia, joka luonnollisesti oli toisille jonkinmoinen pettymys koko sen hienon matkan jälkeen. Itse en ole pettynyt, olen ihan äärettömän ylpeä, että pääsin kulkemaan sen matkan kaikkien kanssa. Tutustuin moneen uuteen ihmiseen ja omistin ensimmäistä kertaa kausikortin. Elin mukana jokaisessa tunteessa, jokaisessa hetkessä.

Tälle kuluvalle kaudelle lähdettiin kovin odotuksin, olihan joukkue saavuttanut melkein sen kirkkaimman aiemmin keväällä. Toki pelaajavaihdoksiakin tuli useita, mutta silti saatiin uusia kovan luokan pelimiehiä ja tärkeitä jatkosopimuksiakin tehtiin vanhojen tuttujen kanssa. Meidän oma perhe, yhtä tärkeä kuin aina.

Kausi on mennyt tähän asti erittäin aaltoilevasti, välillä on mennyt hetkittäin vähän paremmin, mutta on ollut myös pidempiä huonoja kausia. Huonoja kausia varsinkin omalla Nordiksella, johon on kaikilla muilla joukkueilla usein vaikea tulla pelaamaan. Erikoistilannepelaaminen on myös tökkinyt normaalia enemmän. Sarjataulukon sijoitus on varmasti paljon huonompi kuin mitä kukaan kauden alussa odotti.

Tästä päästäänkin siihen, että tämän kauden aaltoileva tilanne on selkeästi vaikuttanut myös moneen kannattajaan, eikä selkeästikään mitenkään positiivisesti. Toki turhautumisia tulee, kun menee huonosti, mutta kaiken keskellä pitäisi muistaa se tosiasia, että kukaan ei häviä tahallaan, kukaan ei tahallaan pelaa huonosti. Kukaan ei tarkoituksella halua tuottaa itselleen, joukkuetovereille saatikka faneille sitä fiilistä mikä tulee, kun hävitään useampi peli peräkkäin, varsinkin Nordiksella.

En sano, etteikö saisi kritisoida. Me kannattajathan toki tuomme ison summan rahaa käymällä peleissä ja ostamalla oheistuotteita (näin monet ovatkin perustelleet oikeutensa antaa kritiikkiä). Kuitenkin on mielestäni hieman erikoista kannattaa ja olla mukana hyvässä fiiliksessä, kun pelejä voitetaan. Ollaan parhaita, kehutaan joukkuetta, kehutaan johtoryhmää. Seuraavassa hetkessä kun menee todella huonosti ja tarvotaan siellä pohjamudissa, niin samaiset ihmiset suunnittelevat boikotoivansa peleihin menoa, haukkuvat joukkuetta, yksittäisiä pelaajia, vaativat päävalmentajan erottamista. Eikö tässä kohtaa juuri pitäisi osoittaa se mielen lujuus, se välittäminen, näyttää mitä tarkoittaa olla yhtä perhettä, vaikka kuinka on pettynyt? Olen varma siitä, että joukkueen sisällä tiedostetaan nämä ongelmat, tiedetään ihan varmasti mitä mieltä fanit tästä tilanteesta ovat. Ei kenenkään mieltä ylennä hävitä pelejä toisensa perään.

Tämä meidän vaikeina hetkinä käyttämä sanonta ”Tough times don´t last, tough people do” kuulostaa ehkä kliseeltä, mutta omasta mielestäni se on tarkemmin ajateltuna aika osuva. Me mennään tällä hetkellä hyvinkin aaltoilevaa kautta läpi. Tulee tappioita, mokia, huonoja hetkiä, turhautumista, hampaiden kiristystä. Mutta silti, silti meidän pitäisi kaikkien muistaa se tosiasia, että kaikki ei aina mene niin kuin Strömsössä. Pelaajat ovat ihmisiä, valmentajat ovat ihmisiä. Me kannattajat olemme ihmisiä. Me ollaan kuitenkin perhe, me tehdään tätä hienoa matkaa yhdessä. Sillä kovimmalla ketutuksen hetkellä (ja niitä tulee kyllä myös itselle) yritetään ajatella sitä, että huutaminen, solvaaminen ja vihaisuus ei auta ketään. Hallilta pois jääminen ei auta ketään. Tekee itselle vaan ärtyneemmän olon ja silloin yleensä menee vielä huonommin. Jos on pakko kuitenkin huutaa ja raivota, niin sen voi tehdä vaikkapa kotona, mutta kun ollaan yhdessä hallissa, niin ollaan se yhtenäinen perhe, perhe joka seisoo kaikki toistensa takana. Tuli mitä tuli. Luodaan uskoa siihen parempaan silloinkin, kun menee huonommin. Nähdään hienot ja mahtavat asiat niiden huonojen asioiden läpi.

Itselleni joukkue on antanut vaikeinakin hetkinä niin paljon voimaa, että ei tulisi mieleenkään hylätä sitä nyt kun he eniten tukea tarvitsevat.

Me noustaan tästä vielä ja me taistellaan!

Nita