Lahest Stadiin Hakin kyydillä

Ulkojäät Hiekkaharjussa 2015

Ulkojäät Hiekkaharjussa 2015

En oikeastaan ollut edes kiinnostunut jääkiekkopeleissä käymisestä. Pelailin toki pikkupojasta alkaen kavereiden kanssa ulkojäillä, ja varmaan kuitenkin jotain idoleitakin lajin parista oli.

Kiekkomenestys ja -kulttuuri oli lapsuuteni ja nuoruuteni Lahessa melko vaatimatonta. Otsikoita tuli lähinnä jatkuvista konkursseista eikä niinkään urheilullisesta menestyksestä.

 

Lapsuudenystäväni Pasi Nurminen sai minut kuitenkin houkuteltua hallille katselemaan pelejä. Lopulta kiekkokärpänen puraisi ja laji vei mennessään. Silloin tuli käytyä katsomassa niin I-divisioonaa, kuin SM-Liigaakin. Muistaakseni koulusta sai irtolippuja aina kun pyysi ja minähän pyysin! Lahtelaiset joukkueet eivät varsinaisesti sytyttäneet sen enempää kuin muutkaan. En oikein ollut minkään joukkueen varsinainen fani. Seurasin vaan peliä itseään ja pidin siitä. Suhtaudun NHL-kiekkoon tänä päivänä ihan samalla tavalla.

Matti Hagman Reippaan paidassa

Matti Hagman Reippaan paidassa

Kaudella 89-90 silloiselta nimeltään Hockey Reipas varusteli joukkueensa sarjanousua varten, joka lopulta onnistuikin KooKoon kustannuksella. Minun mielestäni mielenkiintoisin uusi pelaaja oli ehdottomasti tuolloin Matti Hagman, jonka HIFK oli vapauttanut tehtävistään.

Kaikki jääkiekkoa seuranneet ihmiset ja varsinkin väki hallilla porisivat Hagmanista jatkuvasti. Mies tiedettiin erittäin taitavaksi tekijäksi ja olihan hänellä myös tuo ensimmäisen suomalaisen NHL-sopimus taskussa. Muistan nuorena seuranneeni myös NHL:ää ja etenkin suomalaisia niin lehtien kuin Teksti-TV:nkin kautta.

Tsekkaa muiden HIFK-legendojen (mm. Lähteenmäki, Peltonen, Tamminen) kommentit Hakin Klassikkohetket-videolta, täältä: http://www.ruutu.fi/video/2009625

Hagman pelasi huikean uran ja oli ensimmäinen suomalainen, joka teki sopimuksen NHL:ään. Suomessa Hagman oli leimallisesti HIFK:n mies ja seuran kärkihahmo. Keväällä 1989 Hagmanin ja HIFK:n tiet kuitenkin erosivat, kun seura ilmoitti, ettei pelaajalle ollut enää käyttöä.

– Mietin silloin, että lopetanko, mutta sitten Lahdesta oltiin yhteydessä. Minulla ei ollut mitään tietoa divarista, mutta asia alkoi kiinnostaa, kun sain lisätietoa. Täytyy sanoa, että olen erittäin kiitollinen Hockey Reippaalle niistä vuosista, Hagman sanoo.

 

Hockey Reipas kausijulkaisu 1990-1991

Hockey Reipas kausijulkaisu 1990-1991

En nyt muista miten ihmeessä sain hankituksi ihan oikean ensimmäisen kausikorttini tuolloin kaudelle 89-90, mutta sellainen pahvinen lappu se oli, johon ovella järjestysmies rei’itti naskalilla ottelunumeron kohdalle aina reiän. Ja olihan se Hagman kova, ei kahta sanaa. Taitavin pelaaja mitä ikinä oltiin Lahessa nähty.

Hagman viihtyi Lahessa kaksi kautta ja pelasi molempina kausina täydet 44 ottelua. Näissä yhteensä 88 ottelussa hän naputteli 115 tehopistettä.

Jälkimmäinen kausi olikin SM-Liigaan nousun jälkeen erityisen haastava, sillä kovempaa sarjaa ei tästä maasta löydy. Hockey Reipas oli kuitenkin runkosarjassa seitsemäs (HIFK viides), eikä vähiten Hagmanin ansiosta.

Kahden kauden jälkeen Hagman palasi HIFK:n väreihin, jossa hän myös lopetti pitkän pelaajauransa.

 

Matti Hagman maalinteossa

Matti Hagman maalinteossa

Täytyy sanoa, että olen erittäin kiitollinen Matti Hagmanille niistä vuosista. Hagmanin mukana muutti meikäläisen kiekkosydän Helsinkiin. Seurasin Matin otteita tietenkin myös HIFK:ssa tuolla hänen viimeisellä kaudellaan ja jatkoin jotenkin luonnollisesti siitä HIFK:n seuraamista. Joukkue tuntui omalta ennen kaikkea tuon ”Hagmanin perinnön” vuoksi, mutta totta kai mm. Krykov, Boyko, Saarinen ja Lehtonen vaikuttivat myös osaltaan kiintymyksen muodostumiseen.

Kävin mahdollisuuksien mukaan katsomassa myös HIFK:n kotiotteluita, mutta kohokohtia oli tietenkin HIFK:n vierailut Lahessa. HIFK:n fanipaita päällä vihamielisessä ja erittäin sisäänpäin lämpiävässä kaupungissa sekä katsomossa oli uhkarohkeaa, mutta en epäillyt näyttää väriäni, kun sen vihdoin olin löytänyt. 90-luku olikin sitten TPS:n ja Jokerien kulta-aikaa. Kotikaupungin joukkue sakkasi pahemman kerran, mutta se ei varsinaisesti ollut koskaan kiinnostanut. Sen sijaan HIFK:n Suomen Mestaruus vuonna 98 maistui erittäin hyvin ja tunsin palan mestaruudesta kuuluvan myös minulle.

Muutettuani itse Helsinkiin töiden perässä vuonna 2000 oli päivänselvää, että pääsen käymään HIFK:n peleissä. Kausikortti olikin hallussa yhteensä kymmenen kauden ajan, mutta pari viime kautta on mennyt hallilla käynti irtolipuilla ja satunnaisilla pistokeikoilla. Lähes kaikki ottelut olen kuitenkin pystynyt viime kausina katsomaan nykyteknologian siivittämänä. Milloin Washingtonissa aamutuimaan, milloin kesämökillä aurinkoenergialla ja milloin Japanissa hotellissa keskellä yötä.

Reissuluonteinen työ vaatii veronsa ja kausikortin hankkiminen voisi olla puhtaasti rahallisesti ajateltuna heikko sijoitus. Se olisi kuitenkin sijoitus rakkaaseen seuraan ja en usko että tässä enää montaa vuotta Suomessa asutaan, joten olisikohan se sitten ensi kaudella taas aktivoitava punainen kortti…

Tämä postaus oli alun perin kirjoitettu 11.10.2016 odottamaan julkaisua. Täydensin postausta kuitenkin vielä tämän kappaleen verran saatuamme seuraavana aamuna suru-uutisen, jossa kerrottiin Hakin ”saaneen kutsun ylös”. Ikävähän näitä uutisia on aina vastaanottaa, mutta eipä täällä kukaan ikuisesti kiekkoile. Muistojamme ei meiltä kuitenkaan voi kukaan viedä. Hakin tarina on yksi niistä vahvimmista ja henkilökohtaisimmista. Lepää rauhassa, sankarini.

 

Lainaukset jutusta: ESS:n juttu

Jiri Vidgren