Mietteitä kuluneista viikoista

Tästä on nyt jotakuinkin kuukausi aikaa siitä kun viimeksi musta kuulitte. Paljon on tapahtunu taas tänä aikana. Suuria tunteita ja monia mielipiteitä. Ylläri. Yksi asia on kuitenkin varma. Tämä yhteisö tiivistyy ja kasvaa. Tärkeimpänä kuitenkin ehkä mulla ajatuksissa kuinka monista vaikeistakin peleistä pojat ovat selvinneet pisteille. Pari aika pelottavaa peliä on takana, mutta jostain kundit on aina löytänyt taas sen kipinän ja vaikka pari kertaa hävittiinkin niin sarjan ykkösinä mennään ja toivottavasti mennään loppuun asti.

Mä jaksoin mussuttaa viimeksi Stadin Kingeistä aika negatiiviseen sävyyn. Ja siihen mä ehkä ainakin yhden matsin, tavallaan toisenkin, kohdalla haluaisin palata. Viime IFK-Kärpät pelissä mä tunsin itseni takinkääntäjäksi, koska olin siellä missä rummutkin. Mutta sinne mun lapseni halusi, joten sinne myös tämä äiti laahusti perässä. Ja hyvä että laahusti. Mulle näin jälkeenpäin oli tosi tärkeätä nähdä noi kundit ja gimmatkin. Ei ne ollut sellaisia öykkäreitä kuin luulin tai miten mä olen oppinut niistä ajattelemaan. Totta, että ei niiden huudot mene ehkä just niin kuin lätkässä yleensä, mutta mitä sitten? Mulle ainakin tärkeintä on nähdä meidän pojat liekeissä jäällä. Ja jos se tarkoittaa sitä, että joudun avaamaan sydämeni muillekin kuin tutuille ja turvallisille, niin olkoon. Mulle tärkeintä on nähdä mun jätkät pelaamassa just sillä punaisella asenteella mistä me ollaan kuuluisia. Mulle, niin kuin mä luulen et monelle muullekin, kaikkein tärkeintä on just se millä fiiliksellä jätkät vetää ja mitä siitä jää käteen. Yleensä se fiilis on meistä kiinni. Lopputulos pojista. Jos me ollaan siellä aina niitä varten niin kuin ne meitä tarvitsee ja mennään yhteisellä sykkeellä eteenpäin niin pitkälle päästään. Valituksella ja toisten haukkumisella harvoin on kovin positiivinen vaikutus. Åstenin hieno uintinäytös matsin lopussa varmaan todistaa mun olevan oikeassa.

muuli.jpg

Megamatka Tampereelle oli myös yksi hyvä esimerkki siitä. Mikä muu jengi olisi muka pystynyt nousemaan niin kuin meidän pojat teki? Ja miksi. Mä uskon vastauksen löytyvän katsomosta. Sadoista punaisista huudoista. Kaikki ne chantit ja se mieletön yhteenkuuluvuus. Me annettin pojille voimaa taas painaa ja uskoo itseensä. Ja niiden nälkä kasvoi uskomaan voittoon eikä se kaukana ollutkaan. Sen takia mä toivon että me kaikki kannattajat opittaisiin hyväksymään toisemme sellaisina kuin ollaan ja keskittämään omat voimavaramme tähän jengiin. Kukin itselleen sopivalla tyylillä. Eikä jaettaisi toisiamme enää mihinkään ryhmiin.Mä varmaan intän tästä jo liikaa, mutta tuntuu pahalta huomata kuinka jotkut kannattajista alkavat jakautumaan eri suuntiin. Yhdessä me oltaisiin voittamattomia. Mestareita myös katsomon puolella. Jos me vaan keskityttäisiin toisiimme eikä siihen kuka on mistäkin. Tai mietittäisi kuka on parempi missäkin. Kaikkien osaaminen yhdistettynä me oltaisiin pysäyttämättömiä.

megamatka.jpg

Tähän loppuun mä haluan kiittää Salmen yllätyshyökkäystä just tossa Kärpät-pelissä. Oli aika mahtavaa, että jaksoit mut etsiä ihan toisesta paikkaa missä yleensä olen pomppimassa tuodaksesi poikien synttärionnittelut. Edelleen ihmettelen mistä tiesit missä olen, mutta epäilen mun rakkaalla tyttärelläni olleen osansa tässä asiassa.

Mä olen tutustunut jo tähän mennessä kautta niin mahtaviin persooniin, löytänyt parhaan ystävän ja saanut tukea niin yllättäviltä tahoilta ettei tässä muuta voi sanoa kuin…

Squad Up Never Roll Alone. Ei hylätä toisiamme koskaan