Helsinki Garden tulee – vai tuleeko?

HIFK on jo vuosia suunnitellut uutta hallia ja vihdoin viime vuonna hallihanke nytkähti eteenpäin, kun Mäntymäen kentälle tehtiin suunnitteluvaraus. Tarkoituksena olisi luoda hallikompleksi, jossa kaikki IFK:n lajit voisivat harjoitella ja pelata. Hallin yhteyteen tulisi asuntoja, ostoskeskus ja hotelli. Asuntojen myyntituotoilla olisi tarkoitus rahoittaa itse hallikompleksin rakentaminen.

garden1.jpg

Myöhemmin kaupunginhallitus päätti myös, että Nordenskiöldinkadun jäähallin vieressä olevalle parkkipaikalle tehdään myös suunnitteluvaraus. Myös tälle tontille tehdään suunnitelma hallin sijoittumisesta, mikä tosin saattaisi johtaa vanhan jäähallin purkamiseen. Museovirasto on esittänyt kannan, että halli on arkkitehtonisesti arvokas ja tulisi säilyttää. On myös ajateltu, että halli rakennettaisiin Nordiksen viereen, mutta tila lienee liian pieni hankkeelle. Tämä on johtanut ajatukseen hankkeen eri osien hajauttamisesta eri alueille. Kaupunkisuunnitteluvirasto on ilmoittanut kannakseen, että uusi halli sijoitetaan Nordenskiöldinkadun varteen ja vanha halli tulisi purkaa alta pois.

Nordiksen korjauksen ja modernisoinnin hinnaksi on arvioitu 30-80 miljoonaa euroa. En usko, että kenelläkään on halukkuutta käyttää tuollaista määrää vanhan hallin remontointiin. Oma arvioni on, että uusi halli rakennetaan usean vuoden ja valituksen jälkeen Nordenskiöldinkadulle ja vanha halli puretaan pois.

Nyt odottelemme, mitä tapahtuman pitää. Kesäkuun loppuun asti HIFK:lla on aikaa suunnitella edellä mainituille kahdelle tontille ja tämän jälkeen kaupunginhallitus tekee päätöksiä.

Vuodenvaihteen nuorten mm-kisojen tienoilla jatkoajassa oli jonkin verran keskustelua Nordiksesta, Jaffalasta ja Helsinki Gardenista. Itsekin Jaffalassa tuolloin paikalla olleeena, kommentoin itsekin tätä keskustelua tässä. Jotkut sanoivat, etteivät kaipaa discovaloja tai punaisia saumoja plekseihin, itse en kiinnittänyt niihin juuri mitään huomiota eli ei haitannut. Toiset taas ovat sitä mieltä, että olisi upeata kun IFK tekee maalin, niin koko kenttä värjäytyisi punaiseksi ja ma ma ma ma soisi. Osa toivottaa kaikenlaiset valot tervetulleeksi, kunhan ne ovat hyvällä maulla ja IFK:n rokkihengellä toteutettuja. Joidenkin argumenttina Helsinki Gardenia vastaan on se, että siellä on koettu niin hienoja hetkiä, ettei Nordiksesta voi luopua. Jaffalan musiikki tuomittiin kovalla kädellä ja varsin yksimielisesti. Itsekään en halua ”Amandaa” soittamaan discojumputusta Helsinki Gardeniin, vaan tulee pitäytyä IFK:n rokkilinjalla soittaen sekä vanhempaa että uudempaa matskua. Musiikin tulee olla kuitenkin tunnelmaa nostattava, ei tunnelman lässäyttäjää.

Jaffalassa korostui Nordiksen vanhanaikainen ja nukkavieru tunnelma, minkä kyllä voin itsekin allekirjoittaa. Valitettavasti Nordis on tyly betonirakennus, jonka ohi aika on ajanut. Tiloja on ajan hammas nakertanut rumasti ja remontti tai uusi halli olisi ollut paikallaan jo vuosia sitten. Uuteen halliin voitaisiin luoda änäri-tyyliset jäälle heijastettava alkushow. Ravintolatilat voitaisiin parantaa potenssiin kymmenen. Olisi upeata, kun IFK:n hallissakin olisi ravintolatiloja katsomotiloissa. Olisi kiva syödä matsin aikana joskus ihan kunnolla jotain siten, että näkee oikeasti kentällekin, eikä katsella matsia tv-ruudusta Nordiksen käytävällä sijaitsevasta ravintolasta tai syödä kiireellä nakkimuki. Satunnaisia katsojia tulisi varmasti enemmän matseihin, mikäli hallin puitteet olisivat modernit ja matsista luotaisiin tapahtuma, jossa olisi aina kaikkea muutakin.

garden2.jpg

Itse odotan innolla uutta hallia ja toivon sen tulevan mahdollisimman pian, mutta epäilen, että Helsinki Garden juuttuu vuosiksi valituskierteisiin. Toivottavasti olen väärässä, Kale jyrähtää ja saamme nauttia lätkästä jo parin vuoden päästä uudessa hallissa.

Lähteet:

http://www.gardenhelsinki.fi/ linkki

YLE Urheilu – HIFK:n jättiareenalle väläytetään jälleen uutta paikkaa linkki

Jatkoajan keskustelupalsta – HIFK tarvitsee uusitun hallin – Helsinki Garden tervetuloa! linkki

HS.fi: Virkamiehet haluavat HIFK:n jättihallin Nordenskiöldinkadulle – vanhalle hallille esitetään purkutuomiota linkki