Hyvä häviäjä

      Ei kommentteja artikkeliin Hyvä häviäjä

CHL 2015-16 – Muut tahtovat pärjätä, yksi aikoo voittaa. Tomas Zaborsky – Tavoitteemme on yksinkertaisesti voittaa!¹

Kuuntelin kirjoituspäivän aamuna Pekka Koskelan puhetta Lindgren & Sihvosessa. Koskela sanoi ” pitää oppia häviämään, että voi oppia voittamaan”. Mä jäin miettimään tota lausetta ja tätä ajatelmaani häviämisestä. Kaikkihan on joskus hävinnyt ja siitä jotain toivon mukaan oppinutkin. Onko tämä eri asiaa vai samaa asiaa toisesta näkövinkkelistä kuin huono/hyvä häviäjä? Jonkun aikaa asiaa mielessä pyöriteltyäni olen sitä mieltä, että häviämisen inhoaminen ja häviämisen oppiminen ovat hyvin lähellä toisiaan. Häviämisen pitää tuntua niin pahalta, ettei sitä halua enää koskaan kokea. Silloin on vielä enemmän draivia voittamiseen. Toisilla on jo pienestä pitäen kovempi voitontahto kuin toisilla ja siihen ei välttämättä yhtään tappiota ole tarvittu. Oma fiilikseni on, että aavistuksen pienemmällä kilpailuvietillä omaavat voivat todellakin hyötyä katkerasta tappiosta. En tiedä kumpi Pekka Koskela kokee olevansa, mutta menestynyt urheilija ja voittaja hän ehdottomasti on. Valtteri Bottas taas kertoi Maikkarin haastattelussa olevansa erittäin hyvä käsittelemään pettymyksiä. Hän pystyy sanojensa mukaan nollaamaan pettymykset nopeasti ja keskittymään seuraavaan kisaan. Onko Valtteri Bottas hyvä häviäjä vai oppinut häviämään ja siksi voittaja-ainesta? Aika näyttää.

Aihetta ajatellessa päässäni alkoi soimaan JVG:n biisi, jolta sitten otsikonkin lainasin. Mä en ole koskaan oppinut hyväksi häviäjäksi. Mä en oikeastaan edes ymmärrä koko termiä. Minkälainen häviäjä on hyvä häviäjä? Sellainen, jonka mielestä tappiot kuuluu asiaan? Joku, joka häviää tahallaan? Henkilö, jota ei tappio harmita? Vai se, joka käyttäytyy muiden nähden korrektisti myös tappion hetkellä tunteensa piilottaen? Pitääkö tappioihin sitten tottua? Mä en halua tottua niihin koskaan.

Häviäminen ottaa päähän ja rankasti. Aina. Ihan sama minkä tasoinen kilpailu tai peli on kyseessä – kimble tai IFK-matsi. Ei mun tarvitse edes itse olla pelaamassa. Kotona on jo opittu, että kun tappio niskassa lähden Nordikselta himaan, niin vähään aikaan ei kannata mulle puhua. Pahinta on, jos tappio tulee surkean peliesityksen jälkeen. Puhisen pahaa oloa jonkun aikaa ja sitten helpottaa. Tämä ihan perus runkosarjamatsin jälkeen. Voittojen jälkeen ei väsytä illalla yhtään ja kierrokset on päällä vielä ihan kuin paremmankin treenin jälkeen. Toki pakko myöntää, että omat pelit ja IFK pelit otan rankimmin. Erinomaisen pelin häviäminen on helpompi ottaa. Ja ei niitä voittojakaan oteta samalla tavalla. Huonolla pelillä voitettu peli ei tuota kuin happaman naaman ja pienen ilon pisteistä. Muissa lajeissa ei ole sydän vielä samalla tavalla mukana ja reaktio on snadisti lievempi.

”Eihä voittajat ikin haluu hävii, mut jos on peli joka ilta ei sil aina oo välii.”²

Pitäis olla välii. Kyllä se marraskuussa näkyy, jos pelaajat ajattelee, ettei joka ilta oo väliä voittaako. Toki myönnän, että toisina päivinä tappioita sietää vähän paremmin kuin toisina. Mut aina sillä on väliä. Mä lähden voittamaan jokaista peliä. Mun mielestä nimenomaan me IFK:na voitetaan ja me IFK:na hävitään. En ole kentällä tietenkään, mutta katsomossa eletään samaa peliä ja yritetään kannustamalla antaa virtaa ja fiilistä hyvinä ja huonoina hetkinä.

Ihan eri levelillä mennään siinä vaiheessa, kun on poffien (playoffs) kiima päällä ja tunnetaso muutaman asteen korkeammalla muutenkin. Mä en ees halua ajatella miten pelaajat ja valmennus reagoi tappioihin, kun tiedän millaista se on katsomon puolella. Mä oon yrittänyt kehittää itselleni tapoja päästä mahdollisimman nopeasti yli tappioista. Ensimmäinen on se, että saan rauhoittua. Toinen on se, että viimeistään seuraavana päivänä alan vaikka puoliväkisin kaivamaan sitä hopeareunusta ja posia tappiosta huolimatta. Kolmantena on katse tulevaan. Olen luonteeltani optimisti ja tuota posin kaivamista se helpottaa. Kaikki eivät tätä taktiikkaa ymmärrä, mutta tärkeintä lienee, että se toimii itselle.

”Jos sanon suoraan, niin ihan perseestähän tämä hopea on. Vain voittajat muistetaan.” – Mika Kortelainen³

Siinä kohtaa, kun kausi katkeaa, on vain kaksi vaihtoehtoa. Joko sitä ollaan onnesta sekaisin tai sitten ottaa to-del-la koville. Niin koville kauden päättyminen tappioon ottaa, että kauden jälkeen menee vähintään kuukausi ennen kuin voin edes harkita ostavani kausikorttia seuraavalle kaudelle. Toki mestaruudesta tulee niin hyvä fiilis, että se tunne kantaa vielä koko kesän yli.

Ei oo koutsinka laiffi aina iisii, ilma waiffii, kaviaarin sijast riisii.
Sprigin alta paljastuu iha eri mies, vaikken pelaa ite silti kainalot iha hies.
Jos otetaa turpaa se on mulle kenkää. Menkää ja tehkää, kentäl iha mitä vaa.
Kyl me viel joskus voitetaa näit matseja, saadaa kaupungil mimmeilt edes vähä katseit.
Ja otetaa nää kentät haltuu, ei kukaa pysty voittaa kaikkee heti alkuu.
Lohtuu huulen alle kenraalin muoviboksist, oon vaa nähny kuvii voittajien mestaruuskotsist.
Ei joka päivä oo pelkkää shamppanjaa, ja ei oo koskaa helppoo ku tsempataa.
Räntää naamaa, iha ku ois paska keli, mulle on puhelu: ”Me ollaa hävitty tää peli.”.
Eihä voittajat ikin haluu hävii, mut jos on peli joka ilta ei sil aina oo välii.
Kun mieles siintää jo märkä. Oon kopissa särmä mut baarissa härkä!
Mä oon hyvä häviäjä. Mä oon hyvä häviäjä. Mä oon hyvä häviäjä. Mä oon hyvä häviäjä.
Mieles siintää jo märkä. Oon kopissa särmä mut baarissa härkä! ²

Heidi – Sen ymmärtää, kun sydän on punainen
@heidilehessalo

Lähteet

1 Jatkoaika
JVG Hyvä häviäjä sanat
Veikkaaja 19.4.1999

-Heidi Lehessalo