Minä, Kamraatti

      Ei kommentteja artikkeliin Minä, Kamraatti

Alkusanoiksi voisin mainita, että jännittää vaikka siihen ei pitäisi olla mitään syytä. Lähdetään liikkeelle itseni esittelystä, kuka minä olen ja miten rakas punainen iso IFK on päätynyt elämääni ja mitä se on tuonut.

Nimeni on Harry Eklund, Haraksi kavereiden kesken haukuttu. Olen 45-vuotias paljasjalkainen Stadin kundi. Perheessä vaimon lisäksi kaksi tytärtä, 14- ja 16-vuotiaat. Heistä ensimmäinen pelaa menestyksekkäästi futista ja jälkimmäinen aloitti juuri opiskelun diakoniaopistossa, josta tarkoitus olisi valmistua lähihoitajaksi sitten, kun sen aika on

Ensimmäinen peli Nordenskiöldinkadun hallissa minulla oli jo vuonna 1970 eli vuonna jona synnyin. Ymmärrettävästi en muista siitä pelistä juuri mitään. Isäni kertoman mukaan se olisi ollut Hjk vastaan Joensuun Jokipojat, mutta asiasta ei ole ihan tarkkaa muistikuvaa. Siihen aikaan asuttiin vielä Mannerheimintiellä, joten hallille ei ollut pitkä matka. Ensimmäiset muistikuvat Helsingin IFK:sta piirtyivät silmiini 1970-luvun loppupuolelta, tarkemmin kaudella 1976-1977. Ollessani kuusivuotias pojanviikari aloin käymään veljeni kanssa matseissa. Siitä se sitten oikeastaan lähti ja sille tielle jäin. Sillä ollaan edelleen eikä loppua näy.

Siirtyessämme 1980-luvulle aloin käymään hallissa jo yksin. Kyllä. Ikää oli ehkä kymmenen vuotta. Niin se oli aina faijalta tai mutsilta ruinattava lippurahat, että pääsi matseihin, yleensä aina seisomapaikkalipulla. Muistan elävästi vieläkin ne rautaportit A-aulassa ja vahtimestarit mustine koppalakkeineen. Ja sen tupakansavun hallin katossa aina erien alkaessa. Oli Hakkia, Frank Nealia, Allu Lähteenmäkeä, Pepe Lehtosta ja kumppaneita. Upeita muistoja, ikuista historiaa.

1980-luvun puolivälissä asuessani Tapulikaupungissa niin ylä-asteella piirtelin koulukirjat täyteen kaikkea IFK:hon liittyvää. Ja voi sitä onnea, kun onnistuin haalimaan jotain silloista fanikamaa. Sitä ei siihen aikaan vielä ollut niin hirveästi saatavilla. Laatu ei myöskään ollut ihan mitään parasta. Olen kerran jopa karannut jälki-istunnosta, että pääsin peliin. Hienoja upeita muistoja, joita ei kukaan koskaan vie pois.

Siirrytään sitten ajassa jo 2000-luvulle. Hulluin fanitus on ehkä iän myötä pikkaisen laantunut, mutta silti se on verissä. Varsinkin, kun playoff-kevät koittaa. En näe enkä kuule ympäröivää maailmaa vaan elän siinä hetkessä. Parhaita muistoja matkan varrelta ovat tietysti mestaruudet, joista olen paikan päällä ollut todistamassa kausien 1980,1983,1998 sekä tietysti 2011 mestaruuksia. Karvain pettymys, joka edelleenkin välillä kummittelee, on tappio jatkoajalla Tapparalle kaudella 1988, kun Pauli ”Pauke” Järvinen teki Nordiksella 6-5 voittomaalin

Muista hauskoista tai mielenpainuvista hetkistä voisin mainita ne ihmiset ja tapahtumat, joissa Nordis ja IFK ovat olleet mukana. Kukapa ei muistaisi rumpumies Putia, joka valitettavasti menetti henkensä väkivallan seurauksena Turussa. Tai mustia hanskoja pitävää Jokerimies Pavea, joka tietääkseni vaikuttaa edelleenkin oman joukkueensa takana. IFK:n fanijoukkoa B2-päädyssä, josta koko fanitoiminta sai alkunsa. Unohtamatta corn dogeja tai legendaarista ”jäätelöö”-huutoa. Nykyisen vaimoni kihlasin IFK:n 100-vuotisjuhlaottelussa lokakuussa 1997. Kimmo ”Kime” Timonen teki 1-0 maalin ja muistan, kun B4-katsomo taputti tapahtuneelle. Paljon muistoja, vaikka kaikki eivät ole niin hyviä

Voisin mainita vielä jokusen sanan nykypäivistä. Olen tavallaan aina ollut sellainen hiljainen fani omissa oloissaan, omassa katsomossa, omien juttujeni kanssa. Sain sykäyksen mestaruuskauden 2011 jälkeen, kun iso joukko oli tekemässä mainosta ”Sydänfilmi”. Silloin tuli yhteenkuuluvaisuuden tunne ja fiilis. Olen saanut tutustua moniin uusiin ihmisiin, kaikilla sama fokus. IFK-fanius. Viimeinen kliimaksi oli, kun olimme taas tekemässä mainosfilmiä ”Olen aina IFK” . Silloin se iski lopullisesti. Halu tehdä jotain meidän kaikkien eteen. Nyt sitä ollaan tässä. Blogisti. Tuntuu vielä oudolta kirjoittaa ja jännityksellä odotan kommentteja. Mutta tästä se alkaa. Kiitos, että jaksoit lukea ja sitä toivon myös jatkossa.

Harry. Olen aina IFK !
Ps. Seuraava ja varsinainen ensimmäinen blogini julkaistaan 29.09. Ole messissä.
lippu630px

– Harry Eklund